Please install Flash® and turn on Javascript.
Vapriikki 20.02. + foorumin päivitys
19.02.2010
Negative on huomenna Vapriikissa tapaamassa faneja ja jakamassa nimikirjoituksia Rokkia Mansesta -hankkeen avajaisjuhlassa. Tapahtuma alkaa klo 14.00, ja Negative on paikalla n. klo 16.15 alkaen.
Foorumin kysy bändiltä -topic on päivitetty.
Kiikka 26.03.2010 liput nyt myynnissä Tiketissä
3.02.2010
Lippuja myynnissä enää rajoitetusti, tilaa omasi Tiketin sivuilta!
Keikkoja päivitetty 27.10.2009
28.10.2009
NEGATIVE TEKEE LEVYÄ LOS ANGELESISSA
4.09.2009
Uusi albumi julkaistaan ensi vuonna. Tätä ennen, loppuvuodesta 2009 pitkäsoitolta julkaistaan single ja Negative nähdään kotimaassa muutamalla keikalla.
Ykkösrocksuosikkeihin kuuluva Negative aloitti juuri työstämään uutta albumiaan Los Angelesissa tuottajien Warren Rikerin (mm. Michael Jackson, Korn, Santana) sekä Jimmy Westerlundin (musiikki, TV- ja elokuvamusiikkituotannot) johdolla. Maanantaina 31.8. Los Angelesiin lensi laulaja ja biisintekijä Jonne Aaron. Muu komppania seuraa perässä viikonloppuna. Levytyssessioiden arvellaan kestävän liki pari kuukautta.
Negative on solminut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa. Uutta materiaalia on kuultavissa jo singlen verran loppuvuodesta. Radiosinglen myötä bändi lähtee kiertueelle Suomen pohjoisosiin:
29.12. Ylläs, Äkäshotelli “Pirtukirkko”, K-18
30.12. Olostunturi, Lapland Hotel Olos, Olos Polar Center, -S-
31.12. Levi, Hullu Poro Areena
NEGATIVEN FANITUOTTEITA TARJOUKSESSA!!!!!
20.08.2009
Negativen fanituotteita supertarjouksessa syyskuun loppuun saakka. T-paitoja, huppareita sekä paljon muuta edulliseen hintaan.
ENNAKKOTILAA GOD LIKES YOUR STYLE
30.05.2009
Ennakkotilaa levy suoraan kotiin julkaisupäiväksi (17.6.2009) Levykauppa X:stä
TILAA TÄSTÄ GOD LIKES YOUR STYLE
Negativelta God Likes Your Style - kokoelma
29.05.2009
Rockhittipotpuri Negative julkaisee 17.6.2009 “God Likes Your Style”-kokoelman, joka tarjoaa hittejä ja harvinaisuuksia kaikille bändin pitkästä urasta kiinnostuneille. Levy on koostettu pääosin sinkkujen B-puolista, mutta mukana on myös harvinaisia akustisia versioita bändin jättihiteistä. Kokoelma on nimetty ihka ensimmäisen Jonne Aaronin Negativelle kirjoittaman laulun mukaan. Levypaketti sisältää kansivihon, josta löytyy jokaisen kappaleen tarina Jonnen kirjoittamana.
“God Likes Your Style” -julkaisun 16 raitaa ovat matka Jonne Aaronin pöytälaatikkoon, josta laulut ovat nousseet koko Suomen kansan ja maailman huulille.
“Studiossa se on aina ollut sellaista itsestä irtautumista. Että tehdään tosi rennolla kädellä ja vähän kieli poskessa. On ollut ihan järjettömän hauskoja sessioita, niin tämä on juuri niitä. Sen bändin hulluuden kuulee tuolta kokoelmalta”, Jonne naureskelee.
Negative keskittyy kuluvan vuoden aikana uuden materiaalin työstämiseen.
EMMA GAALA 2009 YLEISÖÄÄNESTYS
28.01.2009
Negative on ehdolla vuoden kotimainen artisti -yleisöäänestyksessä, ehdokkaat ja äänestysohjeet löytyvät täältä.
Negative Hype Rock 1 -kokoelmalla
21.01.2009
Negative on mukana Hype Recordsin HYPE ROCK 1 - kokoelmalla (cd+dvd) biiseillä Giving Up!, Won’t Let Go (video) ja Too Much Love Will Kill You (video). Levyn julkaisupäivä on 04.02.2009.
Negative -pipoja ja tonttulakkeja
2.12.2008
Negativen merchandise -valikoimaa on laajennettu, nyt saatavilla myös uusia pipoja ja tonttulakkeja!
KERRANG READERS POLL
19.11.2008
Äänestä Negativea Kerrangin vuoden 2008 lukijaäänestyksessä!
NEGATIVE ESIINTYY RADIO ROCK FINLANDIASSA 05.12.2008
18.11.2008
Negative on mukana 05.12.2008 Helsingin jäähallissa järjestettävässä Radio Rock Finlandia -konsertissa, lisätietoja ja lippujen tilaus Radio Rockin sivuilta.
Äänestys vuoden 2008 Radio Rock Finlandia -palkinnon saajaksi jatkuu marraskuun loppuun asti, Negativea pääset äänestämään tästä.
WAR OF LOVE -VINYYLI, KÖYLIÖN KEIKKA
12.11.2008
War Of Love -levystä otettua rajoitettua vinyylipainosta ei ole saatavilla enää ensi vuonna, levyä voi vielä tilata esim. Levykauppa X:n sivuilta.
Köyliön Lallintalon keikka (04.04.2009) on peruttu.
Keikkamuistot ja galleria päivitetty.
RADIO ROCK FINLANDIA 2008
16.10.2008
Negative on ehdolla Radio Rock Finlandia 2008 -äänestyksessä Radio Rockin sivuilla. Kaikki äänestäneet ovat mukana 05.12. Helsingin jäähallissa järjestettävän Radio Rock Finlandia -konsertin lippujen arvonassa.
HELLDONE FESTIVAL / NEGATIVE TAVASTIALLA 30.12.2008
9.10.2008
Vuosittainen Helldone Festival valtaa taas Tavastian vuodenvaihteessa. Neljäs Helldone Festival jatkaa samoilla hyväksi havaituilla linjoilla kuin edeltäjänsäkin. Tämäkin vuodenvaihde ja sen aluspäivät tullaan viettämään totutun lämpimissä ja välittömissä tunnelmissa kun kansakunnat kohtaavat suomalaisessa pakkasyössä.
Tiistaina homman polkaisee käyntiin ”Veden äärelle” -albumillaan hittisuonen löytänyt metalliyhtye Sara. Illan keskimmäinen esiintyjä on hienon ”Karma Killer” -albumin julkaissut, parahiksi Saksan-kiertueltaan palaava Negative. The 69 Eyes puolestaan on lähdössä Euroopankiertueelle yhdessä ruotsalaisen Tiamatin kanssa vasta Helldonen jälkihehkussa. The 69 Eyes saa marraskuussa markkinoille yhtyeen uran ensimmäiset viisi vuotta kartoittavan cd-boksin ”Goth’N'Roll”.
Lipunmyynti alkaa 15.10.2008 osoitteessa www.tiketti.fi
Lisää infoa Helldonesta: http://www.myspace.com/helldone
JONNE VIERAANA MTV3:n HUOMENTA SUOMESSA HUOMENNA 18.09.2008
17.09.2008
Jonnen haastattelu klo 08.45 - 09.00.
Pakkahuoneen keikkapäivä muuttuu, uusi päivä 08.11.2008
12.09.2008
Pakkahuoneen keikkapäivää (alunperin 12.10.) on siirretty, uusi päivämäärä on 08.11.2008. Jo ostetut liput käyvät suoraan uudelle päivälle.
Liimataisen veljeksien haastattelu nähtävillä Yle Areenan sivuilla
11.09.2008
Eilen televisiossa TV2:lla esitetty haastattelu on nähtävillä Yle Areenan sivuilla.
NRJ In The Park -konsertti
8.09.2008
Konserttitaltiointi nähdään Nelosella 14.9. klo 12.30, ja uusinta 20.9. klo 13.15.
Liimataisen veljeksien ensimmäinen kolmoishaastattelu: 10.09. TV2 Inhimillinen Tekijä klo 22.05.
1.09.2008
Kolme muskettisoturia ja unelma rocktähteydestä. Lastenkotilapsuus ei lannistanut, vaan kasvatti sinnikyyttä. Anne Flinkkilän vieraina Jonne Aaron sekä Ville ja Tommi Liimatainen. Teksti-tv s. 334.
NEGATIVE TÄNÄÄN LIVENÄ MTV3 MAXILLA
29.08.2008
Negativen Max Stage -keikka esitetään livenä MTV3 MAX -kanavalla tänään klo 19.00 alkaen.
WAR OF LOVE JULKAISTAAN VINYYLINÄ 25.10.2008
21.08.2008
Negativen debyyttialbumi War Of Love julkaistaan Limited Edition -vinyylipainoksena 25.10.2008. Levyä voi tilata ennakkoon Levykauppa X:stä.
Foorumille päivitetty Larryn vastaukset fanikysymyksiin
Larryn haastattelu löytyy NGT:n foorumilta. Tulossa pian myös Nakin ja Jayn haastikset.
Negative aloittaa klubikiertueensa Tavastialta 22.08.2008
10.08.2008
Negativen Euroopan klubikiertue käynnistyy Tavastian keikalla 22.08., ennakkoliput myynnissä Tiketissä. Lämppärinä Tavastialla soittaa The Winyls.
Pitkä kuuma kesä…
28.07.2008
Niin sitä vaan aika siivillä kulkee ja taas viedään kesän festarikauden viimeisiä keikkoja. Vastahan se kesä alkoi. Vielä olisi muutama festivaali koluttavana ja sitten suunnataankin tämä sirkus sisätiloihin hämyisiin klubeihin ja konserttisaleihin.
Kulunut kesä on ollut bändille yksi ikimuistoisimmista jo pelkästään uuden levyn menestyksen puolesta, mutta ennenkaikkea Karma Killerin yötä soitettujen keikkojen puolesta. Väkeä on ollut enemmän kuin riittämiin ja hmiset ovat ottaneet uuden levyn kappaleet hienosti haltuun.
Tässä vaiheessa kuitenkin kädenojennus teille kaikille NGT- ihmisille, jotka olette keikoillamme jaksaneet hkerasti kiertää… Kuten tiedämme, “Karma”- rundin ensikeikasta, tarkalleen viime keväästä lähtien mukana lavalla on ollut kesäkeikkojen kitaravallia vahvistamassa Gary, alias Tuomas Keskinen.
Hienojen keikkojen ja yhdessä vietettyjen hetkien jälkeen on tullut aika kuitenkin sanoa kiitos ja kumarrus kuluneesta kesästä Garylle ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää vielä kuluvalle kesälle, tulevalle syksylle ja kaikelle tulevalle.
Olemme siis kesän jälkeen kokeiltuamme kiertuekitaristia Antin, Larryn, Snackin & Jayn kanssa tästedes viisimiehinen orkesteri. Ensimmäinen keikka ilman Garya tapahtuu Turun Down By The Laituri- festivaaleilla.
Rauhaa&Rakkautta…
Jonne/NEGATIVE
KARMA KILLER EUROOPAN JULKAISU
24.07.2008
Negativen uusin albumi Karma Killer julkaistaan 05.09.2008 Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa, ja 08.09.2008 Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Luxemburgissa. Julkaisijana toimii Edel Music.
JONNE AND PAULA KOIVUNIEMI RADIO NOVALLA, MAX-STAGE -KEIKKA 23.07.2008
Jonne ja legendaarinen Paula Koivuniemi ovat äänessä lauantaina 26.7. klo 16-18 Radio Novan “Eppu raiteilla” ohjelmassa. Paula Koivuniemi valikoi vierasparikseen ohjelmaan Jonne Aaronin. Näin ollen kummankin haave tavata toisensa viimein toteutui.
–
Pääse harvinaislaatuiselle Negative MTV3 MAX Stage -keikalle MTV3 studioille ja osallistumalla kilpailuun, jonka ohjeet löydät: http://www.mtv3.fi/stage/. Keikka lähetetään suorana ulos MTV3 MAX -kanavalla pe 29.8. klo 19:00-20:45.
Radio Novan konsertti MTV3:lla
5.06.2008
Radio Novan Kaivarin kesäkonsertti esitetään MTV3 -kanavalla sunnuntaina 08.06. klo 17.00 alkaen.
NEGATIVE KUUKAUDEN JUTTUNA SOUNDISSA, VOICEN VIDEOLISTA, GARY JA DEAN-KITARAT YHTEISTYÖHÖN
9.05.2008
Negative on kuukauden juttuna Soundin nettisivuilla.
Won’t Let Go -videota voi äänestää Voicen TOP10 -listalle täällä.
Gary on tehnyt yhteistyösopimuksen Dean -kitaroiden kanssa, tsekkaa lisää Deanin sivuilta.
NEGATIVE IDEAPARKISSA 10.05.
8.05.2008
Negative jakaa nimmareita lauantaina Ideaparkissa klo 15.00 alkaen, ja illalla juhlitaan uuden albumin julkaisua keikalla, illan aikataulu on seuraava:
19.00 ovet auki
n.19.30-20.30 Flinch
n.20.45-21.45 Lovex
n.22.30-n.23.45 Negative
Ilmaiset bussikuljetukset Tampereen keskustasta linja-autoasemalta laituri 5:sta Ideaparkiin klo 18.30, 18:50 ja 19:10. Ideaparkista Tampereelle paluukuljetukset klo 23.40.
Lippuja keikalle myy Lippupalvelu
Upcoming gigs












